Me työskentelemme täällä

Meillä onneksilla on mahtavia työntekijöitä. Moniammatillisia taitureita aina IT alalta puutarhanhoitoon ja …. Alla muutaman työntekijän tarina…

Esko Anttola omakuva
Monitaitoinen rakennusalan yrittäjä ja mekaanisten laitteiden kunnostaja.

Esko Anttola

Olen hyväkuntoinen, monitaitoinen eläkeläismies ja toiminut työurani aikana useammassa eri ammatissa, mm. rakennusalan yrittäjänä 20 vuotta. Tarvittaessa omiakin työkaluja löytyy moneen työhön ja moottorisahat puiden pätkimiseen ja järeä tunkki ja talja puiden kaatoon. Myös tehokas raivaussaha vesakon raivaukseen.

Painepesurikin löytyy esimerkiksi terassien tai valokatteiden pesuun. Kauppa- ja kaupunkireissuillekin voin tulla avuksi samoin voin auttaa muutoissa.

ATK- taitojakin sen verran, että voin opastaa tietokoneen käytön alkeet. Sen sijaan ruoanlaitto ja leipominen eivät onnistu. 

Harrastuksina radioamatööritoiminta, vanhojen radioiden ja mekaanisten kellojen keräily ja kunnostus sekä sauvakävely ja – juoksu.

Reipasta ja uutteraa apua erilaisissa kodin askareissa aina puutarhasta koiranhoitoon.

Siru Tonder

Uuttera, reipas, iloinen, elämänmyönteinen ja ihmisten kanssa toimeentuleva jo hieman varttuneempi moniosaaja valmiina hommiin.

”Pohjakoulutukseltani olen puutarhuri. Teen mielelläni myös kaikkea kodinhoitoon liittyvää mm. ruoanlaittoa, siivousta, ikkunoidenpesua, vaatehuoltoa, lastenhoitoa, ulkoilutusta vauvasta vaariin ja koirat myös, halonhakkuuta, lähes kaikkea puutarhan- ja viherkasvien hoitotöitä, hautapaikankin hoito onnistuu, myös viikonloppuisin.

Minua on kehuttu tehokkaaksi, ota yhteyttä niin tutustutaan!!”

Matti kontio oma kuva
Eläköitynyt tietotekniikan ammattilainen valmiina auttamaan IT kiemuroissa.

Matti Kontio

Olen pitkän, yli 20 vuotisen, uran tietotekniikan alalla koulutusympäristössä työtäni tehnyt kaksi vuotta sitten eläkkeelle siirtynyt ”nörtti” (sanan hyvässä mielessä). Onnexin kautta olen valmis auttamaan arjen tietotekniikan haasteissa selviytymisessä. Olipa haasteenasi sähköpostin kiemurat, tietokoneen vikatilat tai esimerkiksi Skypen toimiminen, opastan selkokielellä asioiden hallintaan.

Teen myös tarvittavat ohjelmistojen asennukset ja säädöt parhaan käyttökokemuksen saavuttamiseksi.

Jäitkö harkitsemaan?

Meidät saa kiinni puhelimitse tiistaisin ja torstaisin klo 12-14 numerosta 044 972 3823
Muina aikoina sähköiset ota yhteyttä lomakkeen kautta niin otamme sinuun yhteyttä.