Tietoa meistä

Mikä on Onnexi?

Onnexi on yritys, jonka missiona on etsiä ja tarjota työhaluisille eläkeläisille merkityksellistä tekemistä ja lisätienestiä eläkkeen päälle.

Etsimme heille työtehtäviä kodeista ja vastuullisista yrityksistä, joissa heidän osaamisellaan, motivaatiollaan ja ilolla tekemisellään on arvoa.

#Vastuullisuusteko

Meille on kunnia-asia huolehtia Mummoistamme ja Papoistamme. Huolehdimme kaikista työnantajavelvoitteista ja vastuista ilolla ja ylpeydellä. Haluamme luoda työtä Suomeen ja parempaa elämää sekä asiakkaillemme että työntekijöillemme.

Jotta pystyisimme yrityksenä kasvamaan, kehittymään ja edistämään missiotamme, pyrimme käyttämään tuotoistamme vähintään 50% takaisin yrityksen kasvuun ja kehitykseen. 

Tarina Onnexin takana?

Yrityksen takana on vahva visio siitä, että tulevaisuudessa voittavia ja pärjääviä yhteiskuntia ovat ne, joissa kaikki ikäluokat saadaan mukaan aktiivisiksi tekijöiksi. Meillä on Suomessa valtava potentiaali vanhemmassa ikäluokassamme. Uskomme vahvasti siihen, että nuorissa on tulevaisuus, mutta vanhemmissa viisaus, kokemus ja osaaminen.

Onnexin idea syntyi oman elämän tilanteesta. Äitini asuu 900 km päässä pohjoisessa, me lapset etelässä. Leskeydyttyään äiti jäi sinne 900 km päähän yksin asumaan ja ylläpitämään kiinteistöä. Etelässä asuvana avuksi ei pääse kovin helpolla, joten olisin ostanut luotettavaa apua äidin avuksi esim. taloa huoltamaan, lumitöitä tekemään jne. Mutta sellaista apua ei ollut helppoa löytää. Ei ainakaan sellaista, jonka olisi uskaltanut tilata läheisen ulko-ovelle. Kaveripiiristä löytyi monia, joilla ikääntyvät vanhemmat asuvat toisella paikkakunnalla ja kaipaavat jo erilaisia palveluita. Tähän tarpeeseen Onnexi kehittyi alunperin ja nyt näitä upeita Suomen senioreita on saatavilla myös yrityksille!

Terkuin Ulla, Onnexin yrittäjä, perustaja ja toimitusjohtaja

Onnexin Heimo & Tiimi

Ulla-Maija Soininen

Heimopäällikkö, Toimitusjohtaja, yrityksen perustaja

ulla@onnexi.fi 

040 827 9951 (Huom! Iltaisin)

Olen se "Ulla Onnexilta", Onnexin perustaja, pääomistaja ja yrittäjä. Unelmani on rakentaa Onnexista yritys, jonka kautta jokainen sitä haluava seniorimpi osaaja ja ikääntyvä pääsee tekemään, osallistumaan ja palvelemaan asiakkaitamme täysin poikkeuksellisella asenteella, ilolla ja motivaatiolla. Sellainen yritys, jossa itsekin voin aikanaan sennumpana tehdä töitä, olla osana huikean ihanaa työporukkaa ja palvella mahtavia asiakkaita.

Olen työurallani kiertänyt vuosia maailmalla, saanut tehdä ja oppia valtavasti. Olen aina tykännyt tehtaista ja valmistamisesta. Päämäärätietoinen ja peräänantamaton pohojalaasilla geeneillä varustettu, joka menee kuulemma vaikka läpi harmaan kiven. Olen Lapissa syntynyt ja kasvanut, etelä-pohojalaasen Laura-mummon ja satakuntalaisten Sirkka-äidin ja Siiri-mummon kasvattama, opiskellut Oulussa ja asunut Uudellamaalla viimeiset 20+v. Onnellisesti naimisissa Pohjois-Karjalalaisen paremman puoliskon kanssa, 3 pojan äiti ja 2 karvaisen koirapojan emäntä. Maantieteellisesti en siis ole mistään tai olen kaikkialta kotoisin. Rakas Laura-mummoni opetti minulle kovan työmoraalin: "aina on töitä tehty ja teherähän". 

Mottoni: "Asioilla on tapana järjestyä ja useimmiten vieläpä parhain päin." 

Työtaustastani lisätietoja: Linkedin.


Satu Latvio

Onnexin myynnin sydän
myynti@onnexi.fi , 

044 982 0721

Olen Satu, Yrittäjä, äiti, ystävä ja puoliso.

Ihmisenä olen iloinen, sosiaalinen, helposti lähestyttävä, aito, auttavainen, huumorintajuinen ja kaikkien kavri, mutta joskus myös liiän puhelias.

Vielä yksi juttu: Rakastan ihmisiä ja myyntiä - teen työtäni aina sydämellä! 🧡

Tulin sattumien kautta Onnexille. Tapasin Ulla-Maijan isäni yriyksen kautta. Emme malttaneet lopettaa ideointia ja kahvitreffit venyikin Hyvinkään ABC:llä tuntien mittaisiksi. Tiesinkin heti sydämessäni, että tässä Onnexin tarinassa haluan olla mukana. 💛

Lisätietoa Sadusta LinkedIn.


Roosa Huotarinen

Onnexin myynti, markkinointi ja asiakaspalvelu
roosa.huotarinen@onnexi.fi , 

045 783 3504

Moikka, olen Roosa Huotarinen, 28 restonomi Helsingistä.

Perheeseeni kuuluvat mieheni, tyttäreni ja koira.

Olen työskennellyt erilaisissa asiakaspalvelutehtävissä mm. vastaanottovirkailijana sekä R-kioskilla myyjänä.

Vapaa-ajallani vietän aikaa perheeni kanssa sekä lenkkipolulla. Harrastan juoksua, tavoitteenani on juosta puolimaraton ensi kesänä. Saa nähdä, kuink käy.

Kiinnostuin myynnistä ja markkinoinnista opintojeni aikana. Syvensin tietoani vapaa-valintaisilla kursseilla, jonka seurauksena aloin etsiä työpaikkaa ja käytännön kokemusta alalta. Näin päädyin Onnexille. Odotan innolla, mitä kaikkea yhdessä keksimme!

Työskentelen Onnexilla myynnin ja markkinoinnin parissa, hoidan myös asiakaspalvelua sähköisesti pitkin työviikkoa sekä puhelimitse tiistaisin ja torstaisin klo 12-14.

Minut siis tapaat ensimmäisenä, kun otat yhteyttä meihin Onnexilla!


Matti Kontio

Onnexi myynti, Isännöinti- ja as oy palvelut, Remonttivaarit

matti.kontio@onnexi.fi , 

045 7833 7955

Olen Kontion Matti, 67-vuotias eläkeläinen Hämeenlinnasta. Perheeseeni kuuluu vaimo, kaksi lasta ja neljä lastenlasta. Töikseni tein aluksi myyntihommia -90 luvun alkuun ja sen jälkeen tietotekniikan töitä. Eli Turun AMK:ssa tietotekniikan osastolla asiakastuessa, palvelimien ja tietojärjestelmien asiantuntijana. 

Harrastuksena on ollut valokuvaus ja liikunta. Kun toisen ulkoiluttaa koiraa, niin minä ulkoilutan kameraa.

Minä teen Onnexilla keikkaa eli remontteja, maalauksia ja sen semmoisia. Ja tottakai omia IT-hommia. Remonttitiimin vastuullisen toimin myös. Haasteena tällä hetkellä on rakentaan siltoja isännöitsijöiden ja taloyhtiöiden suuntaaneli vähän isompia remppahomma kuin kotitalouksien kanssa.

Mottoni "Ole utelias ja avoin oppimaan uusia asioita!"

Niin ja remonttipuolelle vielä, että "parempi ylläpitää ehjää, kuin korjata rikkinäistä".

Ota meihin yhteyttä